Anun alusasu on sitten yläosaton, että varokaa herkkäsilmäiset! Mulla ei oo myöskään sensuuria. Alussa Anu on kertojana, mutta se vaihtuu, huomaatte kyllä milloin.

1

Muutin vihdoin omaan asutoon, äidillä ei ollut mitään sitä vastaan. Äitini on yksinhuoltaja ja hänellä on kahdeksan lasta, olen heistä vanhin. Sellaisessa perheessä asuminen on rankkaa. Toki rakastan perhettäni, mutta sellaienn meteli ja hälinä koko ajan. En kestänyt. Suuri osa kotitöistä jäi minulle, koska osa sisaruksistani on vielä niin pieniä, etteivät pysty tekemään mitään. Monella meistä on eri isä. Kukaan ei ole pysynyt äidin tykönä sitä yhtä yötä kauempaa, mutta ei äiti niin välitä miehistä, vaan meistä lapsista.     

Tuntui, että olin aina veljieni ja siskojeni alapuolella. Heitä lellittiin ja leikitettiin. Minä huvitin itse itseäni ja joskus jouduin pitämään seuraa sisaruksilleni. Täyttä tuskaa. En ikinä halua muuttaa takaisin sinne mistä tulin, käydä voin nopeasti moikkaamassa... Joskus.

1

Kun ilmoitin äidilleni, että haluan muuttaaa omaan rauhaan, hän antoi käteeni tukun tuohta ja tontin omistuspaperit. Tonttia ei ollut vielä maksettu kokonaan, joten siihen meni rahaa. Käteeni jäi lopulta vain 4800 simeleonia, joilla minun piti rakentaa itselleni talo.

1

Tässä se talo on. Tai talo ja talo... En tahtonut kattoa, että näkisin tähtitaivaan, enkä kaikkia seiniä, että näkisin kauniit puuni. Pidän luonnosta ja sen rauhasta ( ilman rääkyviä, valittavia pikkusisaruksia ). Luonto inspiroi minua. Olen hyvin taiteellinen, elantoni tulen hankkimaan pääosin maalaamalla ja kalastamalla, mutta aion hakea myös töitä. Päätin, että havittelen opetus-uralle, koska silloin voin päästä tuuraamaan kuviksenopettajaa. Talven ja kylmyyden tullen minun täytyy valitettavasti rakentaa katto, pysyäkseni hengissä.

1

Ai niin... En ole kertonut vielä  edes kuka olen. Olen Anu Okasa ja päätin perustaa suvun tälle tontille. Olen taiteellisestin lahjakas ( ainakin pienen harjoittelun jälkeen ) ja luonnonlähinen. Pidän mietiskelystä ja rakastan luonnon tuoksua ja sen kauniita metsiä. Tulevat lapseni opetan samanlaisiksi ( omat lapset on ihan eri asia, kuin siskot/veljet ). Tontille saan toivottavasti myös miehen, jonka kanssa saan ainakin kuusi lasta, jotka kaikki menevät naimisiin. Miehen tulisi olla luova, eikä meikkikään haittaa, kunhan sitä ei ole liikaa ja näkyvästi. Läski mies ei saa olla.

********

1

Naapurit tulivat tervehtimään minua, oli ilo jutella aikuisten ihmisten kanssa.

1

En ole mikään juoruämmä, mutta täytyyhän nyt jollekin saada kertoa, että Karttunen ja Haveri samasta  naapurustosta pussailevat.

1

Etsin töitä, mutta ei löytynyt opettajan paikkaa.

1

Maalasin yölläkin, koska se oli kivaa.

1

Sain ensimmäisen tauluni valmiiksi. En raaskinnut myydä sitä, vaan ripustin seinälleni muistoksi. Ehkä luovuus puhkeaa kukkaan, jos vähän harjoittelen vielä.

1

Yritin etsiä töitä uudelleen seuraavana päivänä, mutta ei tärpännyt vieläkään.

1

Syksy tuli tänä vuonna aikaisin. Olisi tarvetta miehen rahoille ja katolle.

1

Päätin kokeilla kalastusta ennen kuin talvi jäädyttäisi lammen ja sainkin heti kunnon vonkaleen.

********

Nyt vaihtuu kertoja:

1

Anu saapui pitkän matkan käveltyään Belladonna-poukaman-taidemuseoon.

1

Niin siis sitä taidetta... Tämä ei ainakaan ole kummoista katseltavaa.

1

Tässähän ois kiva, mutta hän on estynyt lähtemään paikaltaan :(

1

Aaron Känä. Siksi mies esittäytyi. Komistus...

1

"Aaron. Kuule täällä hieman kylmä. Viittisitsä ihan pikkusen ees lämmittää mua?"

"No en!" Aaron vastasi jyrkästi. Hänellä ei synkannu kovin hyvin Anun kanssa. Tarvittiin lämmittelyä.

1

Anu lähti pettyneenä kotiin ja poltti ruoankin pohjaan harmistuksesta.

1

Anu teki kalastustaidoillaan vaikutuksen ja tienasi pronssisen ansiomerkin.

1

Anu päätti soittaa Aaronille, josko tämä sittenkin olisi kiinnostunut hänestä. Edes ihan pikkasen.

1

"Oikeesti? Tekisitkö sä niin? Voi ois ihanaa jos tulisit! Kiitti Aaron!"

1

Tunnelma oli aluksi hieman kalsea,

1

mutta aamun jo sarastaessa se rupesi lämpenemään.

1


Lämpenee...

1

Lämpenee...

1

Uuu... Lämpenee...

1

Jarr... Lämpenee...

1

"Oi sori! Anteeks Anu!"

1

"Näin sen pitäis oikeesti mennä :)"

1

Lämpenee ja paljon, alkaa olla jo tosi kuumaa.

1

Ehti tulla jo ilta, kun Aaron muutti Anun luokse tuoden mukanaan 17 000 simeleonia. VAU! Yleensä mulla kaikki tuo vaan tonnin tai pari jos sitäkään.

1

Hiustenleikkuun kokenut Aaron Känä: ( sori rakennustilassa )

Oinas

Suosiotavoite

mielt. lasit ja luovuus

inh. uima-asut

toimittaja-ura: Horoskooppien toimittaja, palkaa 668§/päivä.

********

1

"Pyh! Täällä vasta on hidasta palvelua", Anu ja Aaron tuhahtivat molemmat samaan aikaan jonottaessaan kassalle.

1

Anu <3 Aaron ^.^

1

Talo. En oo mikään paras rakentaja/sisustaja, eikä tässä talossa meinannu ees rahat riittää kesken, kaikkialla ei oo tapetteja ja lattioita ollenkaan, rempataan lisää kun tienataan.

1

Pohjapiirros.

1

Keittiö tai oikeastaan nurkkaus, sori taivas näkyy...

1

Olohuonenurkkaus... Ja mitä ihmettä! Tässäkin näkyy taivas...

1

Vessa

1

Ja se toisesta suunnasta.

1

Pikku makkari. Aaron selitti Anulle syyksi parivuoteen hommaamiseen, että se vie vähemmän tilaa kuin kaksi yksittäistä ja maksaa vähemmän kuin kaksi yksittäistä.

1

Huone joka on vielä tyhjillään ylimääräinen.

********

1

"Oih! Aaron oikeastikko?"

1

"Jep. Avaa se"

1

"Voi kun se kimaltelee niin kauniisti!" Anu hihkui.

1

"Anu Okasa, menisitkö mun kanssa kihloihin?"

1

"Kyllä Aaron, kyllä! Hupsuko sää edes kysyt tuommoista, totta kai!"

1

"Jos vielä kehtaisin kysyä yhden jutun, niin eikös kihlaus oo vähän niinkun lupaus naimisiin menosta? Niin eihän sitten viivytellä kauaa niiden häiden kanssa?"

1

"Ei viivytelllä ei. Pidetään ne heti, kun saadaan kaikki valmiiks"

1

Sitten Aaronin piti jo joutaa töihin, eivätkä he ehtineet suunnitella enempää.

<a href="http://s1006.photobucket.com/albums/af188/Simosimsfani4/?action=view&current=snapshot_183ab355_384248a0.jpg" target="_blank"><img src="http://i1006.photobucket.com/albums/af188/Simosimsfani4/snapshot_183ab355_384248a0.jpg" border="0" alt="1"></a>

Aaron alennettiin. Mistäs nyt saadaan rahaa niihin häihin.

1

Aaron lähti heti takaisin töihin ja palasi yömyöhään ylennyksen ja bonuksen kera. Nyt löytyy taas rahaa edes vähän.

1

Anu päätti taas harrastaa yömaalausta.

1

"Alina sano nyt rehellisesti! Oonko mä kaunis? Onko hiukset hyvin? Ei kai mekossa oo ryppyjä? Rehellisesti!"

"Ei oo mitään moittimista, oot kaunein morsian mitä maa päällään kantaa"

1

Aaron soitti vielä pari puhelua,

1

ja kaikki oli valmista. Hääjuhlat voisivat alkaa.

1

"Oi kuinka palan halusta päästä aloittamaan seremonia"

"No aloitetaan se sitten" :

1

1

1

1

1

"Tahdon!"

1

"Tahdon!"

1

"Suu auki! Lentokone tulee"

1

"Mmm... Maukasta", Aaron totesi autuas ilme kasvoillansa.

1

Juhlissa oli hyvä meininki, vaikka yksi vieraistä näytti kuin olisi juuri nukahtamassa lautaselleen.

1

Anu ja Aaron lähtivät häämatkalle pitkällä limusiinilla, Anu bugittavan huntunsa kanssa.

1

Heti kotiin päästyään Anu ja Aaro uppoutuivat ( kirjaimellisesti ) sängyn syövereihin.

1

Öh... Mielenkiintoiset asennot, päätkin näyttäisi olevan irti kaulasta :D

********

1

Anu pelkäsi pahinta/toivoi mitä ihaninta. Hän ei kuitenkaan halunnut kertoa vielä epäilyksistään Aaronille ja niinpä hän siivosi jälkensä itse.

1

Anu ja Aaron heräsivät liki tavalliseen aamuun. Liki, mutta ei aiva. Yöllä oli satanut lunta.

1

He tekivät yhdessä pihan täyteen lumienkeleitä

1

ja aloittivat rakentamaan lumiukkoa, jota ei ikinä jaksettu tehdä valmiiksi asti.

Photobucket

Kaunis talvimaisema Okasan pihasta.

1

Aaron oli nukkunut Anun vieressä, kun tämän maha yhtäkkiä pompahti. Epäilykset eivät olleet turhia.

1

"Odotäksää kenties lasta? Mun lasta? Mutta mehän vaan nopeesti pyörähdettiin siellä sängyssä", Aaron ihmetteli Anulle.

1

"Kulta. Sun lasta. Pienessäkin ajassa voi tapahtuta vaikka mitä  ^.^"

1

1

Aaron halusi vaimolleen ja tulevalle lapselleen mahdollisimman hyvät oltavat, niipä hän siivosi paikkoja minkä kerkesi. Anun tarvitsi vain lepäillä ja keskittyä lapsensa elossa pitoon.

1

Anun maha oli jo aikamoisen kokoinen. "Nytkö se tulee?" Aaron kysyi silloin. "Ei höpsö. Siihen menee vielä ainakin kolme kuukautta", Anu vastasi lempeästi hymyillen.

1

Raskausaikana(kin) Anu harrasti maljon maalaamista. Se oli hänen tapansa rentoutua.

1

Anu nukahti ruokaansa,

1

mutta ilkeä puhelin herätti hänet pirinällään.

1

Sit yhtenä yönä se vaan alko.

1

Anu alkoi synnyttämään ja huusi kuin hullu.

1

"Katsokaa mitä mä sain!"

1

Anun käsivarsilla lepää tytär, joka nimettiin Anaksi ( keksi paremman nimen just, kun oli jo ehtinyt nimetä :( ).

1

Tyttö taitaa olla perinyt äitinsä hiustenvärin ja kauniit siniset silmät.

1

Aaronkin jaksoi nousta sängystään ja tuli katsomaan tytärtään.

1

Anu ojensi Anan Aaronille: "Pidä sitten varoen ja tue niskaa. Se on hauras".

1

Aaron ihastui Anaan ensi silmäyksellä. Hän tunsi olevansa maailman  onnellisin isä.

1

Nyt tuli siis sille tyhjälle huoneelle käyttöä.

1

Siitä rakennettiin lastenhuone.

1

"Voi kun se on niin sulonen ^.^ Etkö haluais samantien toista?" Aaron kysyi Anulta.

1

"Kyllähän se sopii, jos sä sit jaksat hoitaa niitä ", Anu vastasi kävellessään jo kohti sänkyä.

1

"Kyllä jaksan. Vaihdan vaan tän vaipat ja laitan nukkumaan niin tuun", Aaronin oli vaikea päästää irti Anasta, vaikka tiedossa olikin toinen samanlainen.

1

1

Näihin lämpimiin tunnelmiin lopetamme ensimmäisen osan. Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita.En ihan yltänyt sataan kuvaan, niitä on 98.

Sitten pari kysymystä:

1.Onko puheenvuorot kivat kursivoituna vai ei kursivoituna?

2.Kun mietin minkä lisäosan seuraavaks hommaan, niin olisiko yliopisto hyvä valinta legacyn kannalta? Jos ei, niin mikä sitten?

Ja muistakaa ihmeessä kysyä linkitystä!!!

Ja kommatkaa!!!!!!!!!